Sielukas ura

Linnea

Etsijän tarina

Linnea on lapsesta saakka ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hänellä oli myös oma pieni yritys, joka myi jouluisin pakettikortteja, hierontalahjakortteja sekä hänen itse toimittamansa Kersa-lehden irtonumeroita. Päiväkirjan kirjoittaminen oli hänelle luonteva tapa pohtia elämää.

Eräänä talvi-iltana Linnea kulki puiston halki, kävi hangelle pitkäkseen ja jäi katsomaan tähtiä. Hänelle tuli voimakas tunne, että hänen tehtävänsä on auttaa maailmaa, jossa kaikki ei ollut kohdallaan. Sodan uhka oli läsnä, jätevuoret kasvoivat ja ihmiset eivät olleet onnellisia.

Halu muuttaa maailmaa vei Linnean opiskelemaan talous- ja sosiaalihistoriaa ja töihin työmarkkinajärjestöön. Perinteisen urapolun sijaan hänelle on ollut tärkeää seurata uteliaisuutta ja antaa sielun ohjata tekemistä. Linnea perusti vuonna 2018 ohjausalan yrityksen, sillä muutos lähtee ihmisistä, jotka vievät sitä eteenpäin omassa työssään, taiteessaan ja läheisten ihmisten kanssa.

Voimistuva kärsimys ja ahdistus ovat saaneet ihmiset etsimään toisenlaista tapaa elää. Myös Linnealla kriisit veivät terapian kautta sisäiselle polulle parikymppisenä. Linnean oppaina ovat toimineet luova- ja meditatiivinen kirjoittaminen, voimakastahtoinen tytär, mystikko-aviomies sekä lukuisat taitavat ohjausalan ammattilaiset ja kouluttajat.

Yksilökilpailun rinnalla on toinen mahdollinen maailma, joka perustuu sydäntietoisuudelle. Sydämen aikakaudella vastakohdat yhdistyvät. Taivas ja maa, henkinen ja fyysinen, feminiininen ja maskuliininen, minä ja toiset muodostavat uudenlaisen suhteen.

Kun ihmiset toimivat tässä tietoisuudessa, ihmeet eivät ole vain mahdollisia, vaan jopa todennäköisiä.

TILAA UUTISKIRJE

* indicates required

Please select all the ways you would like to hear from Lilico Lightworks:

You can unsubscribe at any time by clicking the link in the footer of our emails. For information about our privacy practices, please visit our website.

We use Mailchimp as our marketing platform. By clicking below to subscribe, you acknowledge that your information will be transferred to Mailchimp for processing. Learn more about Mailchimp's privacy practices here.