Blogi
Urasta elämäntarinaksi
Pirstoutuminen on sana, jota viime vuosikymmenenä käytetty monestakin ilmiöstä yhteiskunnassamme: yhtenäiskulttuurin, median, perheiden, sukujen, traditioiden.
Myös työurien pirstoutuminen on ilmiö, jota on käsitelty niin työelämäntutkimuksessa kuin mediassakin. Vuosikymmenien mittaisten urapolkut yhden tai korkeintaan työnantajan palveluksessa käyvät harvinaisiksi. Duunaripuolella tuotannon siirtyminen ulkomaille ja akateemisten pätkätyöt olivat ensimmäisiä merkkejä. Nykyään työntekijät itsekin kouluttautuvat herkemmin uusille aloille tai painavat kytkintä, jos meno ei miellytä.
Mutta aina vaihtaminen ei tuo ratkaisua, koska ongelman juuret ovat muualla. Menneisyydessä vakaa työura ei tarjonnut vain taloudellista turvaa. Se tarjosi kehyksen, johon ihminen saattoi kiinnittää elämäntarinansa. Aluksi tämä koski lähinnä vain miehiä, mutta sotien jälkeen luotu työmarkkina- ja hyvinvointipalvelujen malli laajensi mahdollisuutta myös naisille. Nyt ammatin ja uran tarjoama kehys on kadonnut.
Niin sanotuissa vakaissakin työsuhteissa olevilla työpäivät täyttyvät sälästä, keskittyminen hajoaa ja juuri kun tuntee jotakin hallitsevansa, tulee organisaatiouudistus. Ei ihme, että yhä harvempi kokee työn antavan elämälle kokonaisvaltaista merkitystä.
Mitä tarinan hajoaminen merkitsee?
Tarina on tapa jäsentää maailmaa. Tarinalla on suunta, jota kohti tapahtumat virtaavat. Suunnan määrittää se, mikä yhteisössä mielletään arvokkaaksi. Kulttuurin pirstoutuminen kertoo jaetun tarinamme hajoamisesta. Tarinan hajoaminen taas kertoo arvojen muutoksesta. Siinä en näe mitään pahaa – on ihan tervettä, että arvostamme enemmän hyvinvointia ja suhteita läheisiin kuin ulkoisia arvomerkkejä.
Pirstoutuneessa maailmassa eläminen on kuitenkin lievästi sanottuna haastavaa. Varsinkin nuorten kiinnittyminen opiskelu- ja työyhteisöihin vaikeutuu ja melkein kaikkia kaihertaa jonkinasteinen irrallisuuden ja tyhjyyden tuntu.
Tarinan muutos on hidas, sukupolvien mittainen prosessi. Myllerryksen keskellä tarvitsisi kuitenkin jaksaa yhä pyörittää arkea. Pulmana tässä on se, että kun ihmiseltä katoaa tarinan kehys, eli elämälle suunnan antava arvo, myös voimat katoavat.
Virtaa ei riitä enää yksinkertaisiinkaan askareisiin. Liikkumaton, pysähtynyt tila on merkki tarinan murroksessa. Tila on tuskallinen, mutta pientä helpotusta tuo jo oivallus, että kyse on arvojen kamppailusta. Yhteiskunta muuttuu yksilöiden kautta, ja juuri murrosvaiheissa yksilöt joutuvat tiukkoihin sisäisiin ja ulkoisiin koetuksiin. Hyväksytäänkö vai hylätäänkö minut? Pystynkö elämään arvojeni mukaisesti, kantaako se, uskallanko?
Uudelle lähteelle
Sielukas ura -ohjauksessa kytketään oma elämäntarina ulkoisen maailman saavutuksia syvempään merkityksen lähteeseen. Liikumme pohjimmiltaan henkisellä ja hengellisellä alueella. Ohjaajana autan sinua kytkeytymään omaan lähteeseesi, jota voi kuvata maailmankuvasta riippuen mm. jumalalliseksi, metafyysiseksi tai universaaliksi.
Lähteen voimat ovat energiaa, joka on mahdollista kokea kehollisesti ja sanallistaa kokemusta tutkimalla. Näin luomme jaettua ymmärrystä sisäisen maailmasi ilmiöistä ja voimme tunnistaa niille myyttisiä ja arkkityyppisiä kehyksiä.
Näkymättömään lähteeseen ankkuroitunut elämäntarina on avain elämäntehtävän toteuttamiseen: tiedät, kuka olet ja näet, mihin olet koko ajan syvemmällä tasolla pyrkinyt. Sekavasta (työ)elämän labyrintista alkaa hahmottua punainen lanka.