Blogi
Kaksi myyttistä matkaa ja paluu valtiolle
Olen yhteiskuntatieteilijä kolmannessa polvessa, ja koen elämäntehtävältäni olevani jonkinlainen sivilisaation kätilö. Työurani on ollut polveileva, eikä ole mennyt perinteisiä latuja.
Tässä blogissa kerron, millaista oli lähteä yrittäjäksi, mitä koin myyttisellä reissulla ja miten palasin yhteiskuntatieteilijän hommiin. Tarina valottaa, miten elämän käännekohdat, työura ja henkinen kasvu kietoutuvat sielukkaalla uralla yhteen.
Seikkailu kutsuu
Kun lähdin yrittäjätaipaleelle, olin kolmekymppinen pienen lapsen äiti. Vapaan kouluttajan hommista minulla oli kyllä kokemusta aiemmilta vuosilta, mutta ei sen enempää taustaa tai kosketusta yrittäjyyteen.
Reilut neljä vuotta kokopäiväisenä yrittäjänä oli elämäni upein, opettavaisin ja samalla vaikein ajanjakso. Siihen liittyi myös vaikea aika perheessämme; kriisejä ja läheisten poismenoa.
Jälkikäteen tuntuu, että aloittaessani yrittäjänä jätin tavanomaisen maailman taakseni. Sukelsin tuntemattomaan, kuten sankarit saduissa. Ja kuten jungilaisessa koulukunnassa varoitellaan, olin todella joutua alitajunnan voimien nielaisemaksi. Tämän ajanjakson henkistä puolta ei oikein pysty kuvaamaan kuin myyttien kielellä. Ja myytithän ovat sielullisen kasvun malleja.
Taloudellisesti yrittäjävuosina oli parempia jaksoja ja välillä karmeita. Usein olo oli turvaton. Alkuun oli yllättävää ja vähän järkyttävääkin huomata, miten paljon rooli jonkin organisaation edustajana oli pönkittänyt itsevarmuutta. Kun edustin omaa yritystä, olo oli hutera ja pelokas.
Olen kuitenkin ylpeä, että opin elämään ”eksistenssin kovalla reunalla”. Aloin jopa nauttia siitä, kun opin hyödyntämään pelon sisältämää vaistoenergiaa.
Vaikka yrittäjyys opetti hurjan määrän uusia taitoja ja asioita itsestäni ja ihmisyydestä, suurin oppimisen näyttämö oli kuitenkin kodin ja perheen alueella.
Sankarittaren matka
Olin lähtenyt yrittäjätaipaleelle kuin viheltelevä hobitti enkä osannut odottaa, että koittaisi myös feminiinisen kasvumatkan aika.
Kirjallisuusterapiaopinnoissa innostuin myyteistä ja saduista, ja perehdyin Inanna-jumalattareen tarinaan. Kun kriisi parisuhteessa otti kierroksia, tajusin, että myytti kuvaa täsmälleen sitä, mitä elämässä kävin läpi.
Manalassa Inanna kohtaa pimeän kaksoissisarensa, kuolee ja isä Enkin avulla nousee ylös. Suutuspäissään hän määrää miehensä menemään sijastaan manalaan, mutta katuu pian. Jumalatar joutuu kasvamaan ja sydämen voimat myötätunto, ehdoton rakkaus ja ymmärrys, avautuvat.
Myytissä itselleni tärkeintä oli manalan kuningattaren, Inannan kaksoissisaren, merkityksen ymmärtäminen sielussani. Lakkasin elämästä pelkällä valopuolella, aloin arvostaa myös masennusta, pimeyttä, hitautta. En enää paennut vaikeita tunteita refleksinomaisesti.
Sillä oli yllättävä vaikutus myös työhön.
Aiemmin olin monesti masentunut ja haluton, ja silloin asiat etenivät vain kovin ponnistuksin. Epäröin ja epäilin – ennen kaikkea itseäni. Yhtenä päivänä tunsin olevani yksi henkilö ja haluavani yhtä asiaa, toisena päivänä olin ja halusin jotain muuta. Aloitin asioita mielelläni, loppuun saattaminen oli vaikeaa.
Manalanmatkan jälkeen energia alkoi pulputa tasaisemmin. Saatoin viedä asioita eteenpäin pitkäjänteisesti ja mielialat lakkasivat vaihtelemasta jatkuvasti. Manalan kuningatar oli myös ainoa, joka oli riittävän vahva muuntamaan sisäisen kriitikon uuteen olomuotoon.
Paluu maailmaan
Alkuvuodesta 2022 suunnittelimme miehen kanssa muuttoa isompaan asuntoon. Sitten sain pankista virheellisesti tiedon, etten saisi uutta lainaa. Pian tämän jälkeen Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Bisnes ei lähtenytkään keväällä vauhtiin ja asunnon kanssa oltiin pattitilanteessa.
Olin kevään mittaan saanut sisäisiltä tasoilta viestiä palata tutkimaan sankarin matkan tarinakaarta. Nyt huomion kiinnittyi sankarin matkan viimeiseen vaiheeseen – paluuseen.
Sankari ei tee matkaa vain itseään varten, vaan on yhteisön palvelija. Jos hän ei palaa eliksiirin kanssa, tehtävä jää täyttämättä.
Näin Linkkarissa entisen työkaverin postauksen, jossa etsittiin tutkijaa valtiolle. Olin ollut aiemmin tehtävässä vuoden ajan. Työ maadoitti sopivasti niin, että romaanin kirjoittaminen edistyi ripeästi työn ohella. Lisäksi pääsin tekemään mielenkiintoisia työyhteisöjen kehittämisprojekteja osana tutkijan työtä.
Mietin pankin raivostuttavaa kantaa lainahakemukseen ja tuumin, pitäisikö hakea palkkatyöhön siksi aikaa, että asuntoasiat järjestyvät. Eräs aamu saatettuani lapsen kouluun istuin nojatuoliin ja taoin aggressiivisesti näppäimistöä puoli tuntia. Aika hyvä tuli, totesin, kun lukaisin hakemuksen läpi.
Töiden aloitus oli shokki. Olin ollut lähinnä omissa henkisisissä piireissä viimeset vuodet ja hyvin feminiinisessä energiassa. Yhtäkkiä olin taas tilastojen, kokousten ja maskuliinisen energian maailmassa. Aluksi se oli kuin kylmä suihku. Huomasin kuitenkin, että sekä sankarin että sankarittaren matka yhdistettynä työnohjaajakoulutukseen antoivat minulle työkaluja pärjätä tässäkin maailmassa.
Jonkin ajan päästä selvisi, että virastossa toimii sisäisten työnohjaajien verkosto. Olin innoissani, kun pääsin kokeiden ohjaajien yhteisöön oppimaan lisää. Lisäksi saimme itse työnohjausta alan huipputekijältä. Olin varma, että jokin yllätyslahja olisi tämän pestin kätköissä, ja tämä samanhenkisten ihmisten ihana verkosto oli yksi niistä.
Nykyisen olen vakituisessa virassa ja sen ohella kehitän Sielukas ura -ohjauspalveluja. Retkilläni myyttisessä maailmassa löysin jotakin sellaista, jolla voin auttaa muita. On upeaa kulkea rinnalla, kun ihmiset ottavat käyttöön piilossa olevia voimiaan ja alkavat kukoistaa.
Sielukkaan työn kolme ulottuvuutta
Monimuotouran tekeminen ole aina helppoa. Erilaisista tehtävistä toiseen vaihtaminen vaatii suunnittelua ja rituaaleja. Joskus sitä jäisi mieluummin vain touhuamaan, mitä mieleen pälkähtää. Silti tunnen aina tulevani ytimeen, kun kirjoitan tekstejä yritykselle tai tapaan asiakkaita.
Sielukas työ on yhdistelmä henkistä kasvua ja palvelutehtävää, luovuutta sekä käytännön työtä.
Henkinen kasvu on kaiken perusta, ja ihmisten (tai muiden olentojen) auttaminen on osa sitä. Luovuutta tarvitaan, koska olemme syntyneet rakentamaan tulevaa aikakautta, emme toistamaan vanhaa. Käytännöllinen työ on uusien taitojen harjoittelua sekä elämän fyysisen perustan vaalimista.
Jokaisella meistä nämä kolme ulottuvuutta muodostavat ainutlaatuisen yhdistelmän, ja se muuttaa muotoaan ajassa.
Tällä hetkellä omassa uramaisemassani henkinen palvelutehtävä toteutuu yrityksessä ja ohjaustyössä, sielu usuttaa takaisin luovan kirjoittamisen pariin ja käytännöllisessä työssäni tutkijana edistän maan elinvoimaisuutta.
Miltä sinun uramaisemasi näyttää? Millä tavalla henkinen, luova ja käytännöllinen työ limittyvät? Kaipaisiko joku niistä enemmän huomiotasi juuri nyt?
Ilmoittaudu ilmaiseen webinaariin, jos haluat edetä sielukkaalla urallasi tänä keväänä!